keskiviikko 1. helmikuuta 2012

Kristen Bell sloth meltdown

Nyt täytyy myöntää, että Veronica Mars on yksi sellaisista sarjoista, joka on mennyt todella ohi, joten ennen tämän Ellen DeGeneresin haastattelun näkemistä, ei itsellä ollut hajuakaan, kuka Kristen Bell on.



Jostain syystä haastattelussa kerrottu "tarina" sattui osumaan sopivaan hermoon, ja nauroin tälle ääneen lähes koko klipin ajan. Ja kun on tullut katsottua tämä tässä pariin kertaan uudestaan, joka kerta vähintäänkin hymyilen kuin dorka.

Hyvän tuulen klippi. :)

maanantai 14. marraskuuta 2011

Adele Live at Royal Albert Hall -dvd

Hei vaan hei, pitkästä aikaa!

Aattelin ihan vaan nyt näin kertoa, että sain tänään kaverilta työpäivän loppupuolella tekstarin, jossa pyydettiin katsomaan tänään Maximiin Adelen Live at Royal Albert Hall -dvd -julkaisun ennakkonäytöstä. Vastaus kutsuun oli himpun verran ristiriitaisen puolella, tavallaan, kun sain kirjoitettua EIAPUA JOOO. Ota tostakin nyt selvää. Joskin kaveri osaa tulkita mun aatokset Gleetä, Greyn anatomiaa ja Adelea koskien aika nappiin, joten illan ohjelma oli helposti selvillä.

Syyskuun 22. Lontoossa kuvattu keikka ei kyllä jättänyt valkokankaaltakaan katsottuna ainakaan itseäni kylmäksi, ja päällimmäisenä fiiliksenä olikin Adelen jäätävän hyvä ääni (eikä visuaalinen antikaan ollut mitenkään puutteellista, sillä Adele on aik kuuma). Tiedä sitten, että puhuukohan neiti näin paljon yleensä keikoilla biisien välissä, vai olikohan tämä vaan dvd:tä varten, sillä vähintään joka toisen kappaleen välissä oli melko pitkä välispiikki.

Adelen ihanaa brittiaksenttia olisi toki kuunnellut puheena vaikka enemmänkin, mutta musiikillinen antihan tässä taisi olla se kaikista tärkein. Biisejä molemmilta levyiltä tasapuolisesti, biisit tuntuivat aika uskollisilta levyversioille, mikä on kyllä musta ihan kiva asia. Toki välillä ehkä jokin modailu on ihan siisti juttu, mutta kyllä näitä mieluiten kuulee sellaisena, kuin mihin on tottunut levyltä kuunnellessa. Tulipahan pari biisiä levyjen 19 ja 21 ulkopuoleltakin. :)

Spiikkien aikana tuli kyllä harvinaisen selväksi, että 21 on erolevy, mutta jäi kyllä mietityttämään että olisikohan kiva olla se poika / mies, jonka takia kyseinen lätty on tehty. Toisaalta myös Adele on oikeasti tosi nuori (1988 syntynyt), joten eron aikaan neiti on hädintuskin ylittänyt teini-iän. Välillä nuoruus näkyi ja kuului spiikeissä, mutta hei, jos 23-vuotiaana saa vetää täydelle salille Royal Albert Hallissa kahden levyn jälkeen, niin anti mennä.

Ei Adele kuitenkaan vaikuttanut taltioinnin perusteella mitenkään kovinkaan diivamaiselta, vaan ehkä jopa aika tavalliselta tytöltä, jolla vaan on keuhkoissa tehoa ja äänessa taitoa.

Huh, nyt ehkä syö pikkasen enemmän vielä, että keväisen Manchesterin reissun alkuperäinen tarkoitus, eli Adelen keikka, ei toteutunutkaan.


torstai 20. lokakuuta 2011

Joskus uusinnat ei ole huono asia.

Ihmiset, oikeasti, katsokaa Friday Night Lightsia, kaikki viisi kautta, se ei ole hukkaan heitettyä aikaa.

FNL pyörähti siis viimein jokin aika sitten toiselle katsontakierrokselle alkaen ensimmäisestä kaudesta, minkä ensimmäisestä kerrasta onkin jo ainakin nelisen vuotta aikaa.

Kausi on nyt kääritty pakettiin, huomenna lienee hyvä aika siirtyä seuraavaan boksiin.

sunnuntai 25. syyskuuta 2011

Vinokino starttaa pian

20-vuotisjuhliaan pitävä Vinokino starttaa Turussa alkavalla viikolla. Ohjelmisto on nähtävillä myös Helsingissä sekä hieman pienempänä Tampereella, Oulussa ja Jyväskylässä.

Naisteemaisten elokuvien osuus on omasta mielestäni hivenen pieni, dokkarit kun eivät juurikaan itseäni nappaa, mutta muuten ohjelmisto vaikuttaa ihan hyvältä, suurin osa olisi tarkoitus mennä katsomaan.

Noin yleisesti ottaen mies- ja naiskoosteet ovat vuosittain olleet hyviä, joten jos yksittäiset leffat eivät kuvauksien perusteella kiinnosta, kokeile useampaa lyhäriä.

maanantai 19. syyskuuta 2011

Kyle Chandler: Outstanding Lead Actor in a Drama Series

Pakko fiilistellä tätä. Ja myöskin toki Jason Katims, Friday Night Lights: Outstanding Writing for a Drama Series.

Connie Brittonin voitto olisi ollut ihan jäätävä lisä tähän, mutta edes nämä. Vihdoin tunnustusta. :')


lauantai 10. syyskuuta 2011

Pros vs Cons justiinsa NYT

Hyviä asioita nyt

- Parin viikon päästä kesätauolta palaavat sarjat; Glee, Greyn anatomia ja tollasta
- Rookie Blue
- Rizzoli & Isles (lesbian subtext rules!)
- Tumblr
- Uusi musiikki; Hurts, Scars on 45,
- Vähän vanhempikin / tutumpi musiikki; Mumford & Sons, Sara Bareilles
- Uudet DVD-boksit ja leffat (Skins, Parenthood, Perikato, Schindlerin lista)
- Maanantaille suunniteltu The Tree of Life
- Scrabble englanniksi iPadilla.
- iPad

Ei niin hyviä asioita nyt

- Asuntoahdistus
- Autoahdistus (maanantaina betonitolppaan rouhittu kuskinpuoleinen kylki)
- Krooninen rahapula
- Lomaton elämä
- Häät joihin ei oikein jaksaisi lähteä koska ne on Tampereella. Syitä toki monia lisääkin.
- Se, että niin moni TV-sarja ei jatkukaan (FNL, Chicago Code)
- Rizzoli & Isles jää tauolle, tosin palaa myöhemmin syksystä kuvioihin kai


Näillä syksyyn.