Lauantaina Subin esittämä Gleen ensimmäinen tuotantokausi otti ja loppui. Perkule. Juurikaan koskaan jaksoja ei tullut katsottua varsinaisena lähetysaikana, mutta ainakin sunnuntain ohjelmistoon kuului tosi usein krapulaisena löhöäminen, Gleen katsominen ja välillä myös herkkisitkeskely, jonka kyllä osittain pistän krapulan piikkiin. Köh.
En siis myönnä viimeisessä jaksossa Don't Stop Believing alettua vollottaneeni, tai vastaavasti myöhemmässä vaiheessa kiroilleeni kyyneleet silmissä kuinka paska sarja on. :D
En nyt muista lähtökohtaisesti, että minkä verran Gleestä on tullut puhuttua, enkä jaksa omia jorinoita nyt lähteä pläräämään kaikkinensa läpi, mutta eihän sarja kovin kummoinen ole, jos siitä otettaisiin musiikkijutut pois, mutta niiden kera sarja on oikeasti aika oivaa viihdettä.
Kovin looginen ajallisesti sarja ei ole, ja välillä tuntuu että juonikuvioita on jotenkin liikaa, ja osa niistä unohdetaan monen jakson ajaksi ja yhtäkkiä nämä kaikki läiskitään valmiiksi yhden jakson aikana.
Musiikillisesti sarja on vähintäänkin antoisa, joka jaksosta useimmiten löytyy yksi tai useampi biisi, jotka jäävät soittolistoille pyörimään. Täytyy myös myöntää, että monesta biisistä oon tykännyt enemmän Glee-vetoina kuin alkuperäisinä, ja esim. parin biisin yhdistelmävedot on olleet aika kovia. Kaikki arvostus Beyoncea kohtaan, mutta Halo tuntuu armottoman hitaalta ilman Walking on Sunshinea siinä rinnalla.
(Vähän surkea laatu äänessä mutta no, ei mahda mitään)
Odotan aika innolla 2. kautta, mutta tuskinpa ihan malttaa odotella että Sub suo aloittaa sen esittämisen, joten katsellaan sitten muualta. Kurtin ja muutaman muun hahmon kuviot kiinnostavat tällä hetkellä eniten, jonkin verran jo niistä tiedänkin mutta pääpiirteet on onneksi vielä selvittämättä.
Kurt <3
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti