torstai 3. maaliskuuta 2011

Musiikkipainotteista

Viime päivät on mennyt kyllä jotenkin hyvässä kiireessä, vaikka siltikin tuntuu että en olekaan saanut oikeastaan mitään aikaiseksi. Tähän "ei mitään aikaiseksi" -juttuun kuuluu kyllä myös se, että en oo jaksanut tai ehtinyt katsoa mitään sarjoja, joita yleensä tässä vaiheessa viikkoa on tullut katsottua.

Jono, minkä jo aikaisemmin loman jäljiltä kerroin kertyneen, on kasvanut entisestään. Huoh! Ehkä viikonloppuna saa hengähtää hetkisen, ja hautautua telkkarin ja sohvan tai tuolin ja tietokoneen väliin.

Sen sijaan oon fiilistellyt kaikenlaista musiikkia sitäkin enemmän. Tanssahtelen korkeintaan salaa ja yksin, mutta kompensoin jatkuvasta ihmisten läsnäolosta johtuvaa liikkumattomuutta lyömällä jaloilla tahtia ja hermostuttamalla muita pöydän rummutuksella (ja yskimisellä).

Parina päivänä on nyt soinut useahkoon otteeseen mm



Kuuntele biisi, älä katso "videota", jossa on yksi still-kuva.

Lisäksi alkuvuodesta oman Last.fm -tilin kuunneltujen biisien ykköseksi kivunnut Snow Patrolin Just Say Yes. (Mobiili)Spotify on muuten tehnyt melkoisia ihmeitä Last.fm:n tilastoille ja Spotify noin yleensä muutenkin on ollut aika mullistava juttu tässä parin vuoden aikana, mitä sitä on tullut käytettyä



Oivallista.

Musiikillisesta ilottelusta muuten vastaa viikottaisella annoksella Glee. High school -sarjanahan se ei kyllä kovin kummoinen ole, mutta musiikki-/musikaaliosuuksien takia sitä kyllä katsoo ihan todella mielellään. Mennään subin jakso per viikko -tahtia, mikä on kyllä sen osalta riittänyt oikein mainiosti.

2 kommenttia:

  1. Ilmeisesti molempien, Gomezin ja Snow Patrolin klassikkobiisit tulevat soimaan Greyn Anatomian tulevassa musikaalijaksossa.

    Saa nähdä mitä siitäkin tulee.

    VastaaPoista
  2. Oho, Snow Patrolin tiesinkin että sitä tullaan kuulemaan, mutta Gomezista en.

    Veikkaan että musikaalijaksosta tulee aika erikoinen, enimmäkseen hyvällä tavalla, toivon ainakin. Tosin vähän mietityttää, että millaista tarinaa jaksossa pyöritetään. Callie-painotteinenhan jaksosta on luvassa, eikä ehkä vähiten Ramirezin laulutaidon takia. :D Kevin McKiddin veto The Frayn How to save a lifessä kuulosti aika sympaattiselta. :)

    VastaaPoista